20 Apr

Iso H ei löydä kotimaista pilvipalvelua

YLE lähetti maanantaina 18.04. A2 Taloustalkoot-ilta ohjelman jossa joukkokeskusteltiin Suomen haasteellisesta taloustilanteesta.

Ei mennä kokonaisaiheeseen, koska se on liian iso pala syötäksi vaan poimitaan rap-artisti, tuottaja, yrittäjä Carl Rosenbergin havainto, joka liittyy enempi tähän kontekstiin. Iso Hoo oli havainnut, että ei ole olemassa sopivaa, suomalaista versiota pilvipalvelusta johon hän kumppaneineen voisi säilöä tuotoksiaan eli käyttää palvelua työvälineenä. Kommentti alkaa kohdasta 43:30 YLE Areenassa: areena.yle.fi/1-3081801 .

YLE-A2-Ilta-artisti-tuottaja-yrittaja-Iso-H

Iso Hoo ei ole yksin havaintonsa kanssa. Näin vaan tilanne on vaikka juuri datacentereistä toivotaan osapelastusta talousahdinkoon. Maana Suomi on monella tapaa ihanteellinen isoille datakeskuksille ja niitä onkin noussut kiitettävästi. Kansallisena hankkeena on saatu aikaan merikaapeliyhteys Saksaan. Nyt vain lisäarvoa tuottavat palveluntarjoajat loistavat poissaolollaan. Konesalejakin löytyy riittävästi, mutta Soundcloudin tyyppiset palvelut puuttuvat. Jokainen hostingia hakeva huomaa nopeasti, että muualta saa majoitusta biteille paljon halvemmalla eikä Herokussa tai AWSsä kaikkea tarvitse rakentaa ihan itse. Huh! Mikä helpotus muuten.

Jotain tarttis tehdä, vai? Onneksi sana digitalisaatio löytyy jo päättäjien linjauksista.

Lisää aiheesta

14 Apr

WordPress 4.5 “Coleman”

WordPress julkaisi version 4.5 “Coleman” 12. huhtikuuta 2016. Julkaisu on nimetty jazzia soittaneen tenorisaksofonisti Coleman Hawkins mukaan.

WPn oman tiedotteen on julkaissut Mike Schroder, joka on toiminut tämän releasin vetäjänä https://wordpress.org/news/2016/04/coleman

WPn omat releasit tuovat muutoksia ja parannuksia aina “coreen” eli järjestelmän ytimeen. Tätä nykyä päivityksien pitäisi mennä hyvin automaagisesti vain klikkaamalla “Päivitä/Update Now”. Näin siis pitäisi mennä ..

Suoraan käyttöön vaikuttavia isompia päivityksiä uudessa versiossa ovat:

  • Parannettu editori eli “Editing Improvements” joka vaikuttaa dokumettien kirjoittamiseen
  • Mukautuva mukautin eli “Customization Improvementstarkoittaa Customizeria joka tuo tullessaan ominaisuuden “Live Responsive Previews” eli kuvien helpompaa käsittelyä editointivaiheessa
  • “Custom Logos” on Jetpackista lainattu tuki logoille. Tämä koskettaa ehkä enempi pidemmälle menneitä säätäjiä. http://wptavern.com/wordpress-4-5-to-introduce-native-support-for-a-theme-logo

Suomenkieliset termit ovat lainattuja Daniel Koskisen postausesta https://fi.wordpress.org/2016/04/12/wordpress-4-5.

Konepellin alta löytyy tehokkaampaa kuvien pakkaamista. Tällaiset panostukset suorituskykyyn ovat aina tervetulleita.

Julkaisun mukana tulevat (bundle) tuoreemmat versiot JavaScript-kirjastoista: jQuery (1.12.3), jQuery Migrate (1.4.0), Backbone (1.2.3), ja Underscore (1.8.3).

Yhtenä poimintana pienistä, hyvistä parannuksista tässä versiossa, käyttäjä pääsee nyt kirjaantumaan sisään järjestelmään myös sähköpostiosoitteella käyttäjätunnuksen sijaan. Hurraa!!

Lopuksi, kopioidaan edellisestä WP-relaesenoten postauksesta: Ennen kuin päivität, on hyvä ottaa backupit. “No tietysti pitää ottaa”.

29 Mar

Käteisen rahan väheneminen uhkaa anonyymia maksamista

Vapaille toimijoille on tärkeää, että työstä sovitut rahat tulevat niin kuin on sovittu. Rahat tilille ja sillä selvä tai vaihtoehtoisesti maksu käteisenä. Käteisen anonyymiteetti on kunnioitettavan korkea.

Dominic Frisby varoittaa omassa mielipidekirjoituksessaan “Why we should fear a cashless world” käteisestä luopumisen olevan huono idea. Kun anonyymit maksutavat häviävät, jäävät jäljelle vain valvotut, täysin kontrolloidut transaktiot. Silloin voidaan vetää yhtäläisyys merkit sen maailman ja Orwellin kuvaaman maailman välille tältä osin.

Frisby löytää käteisen käytöstä paljon ulottuvuuksia. Hän kuvaa esimerkein kuinka pankkien kautta tapahtuvat maksutapahtumat ovat liian sidoksissa nykyiseen finanssimaailmaan, valtioihin ja valtaapitäviin. Asioihin perentyneelle ei mikään yllätys.

Cash, on the other hand, empowers its users. It enables them to buy and sell, and store their wealth, without being dependent on anyone else. They can stay outside the financial system, if so desired.

Ehkä käteinen on kuitenkin obsolete eli vanhentunut nykyiseen, vapaaseen, digitaaliseen elämäntapaan? Kukaan esimerkiksi Virossa asuva freelaceri ei halua löytää itseään tilanteesta jossa hänen täytyy pyytää asiakasta tai pomoaan lähettämään rahaa fyysisesti vaikka Tallinnaan. Tuskin tuottaa työsuhteelle lisäarvoa kun setelit laitetaan kirjakuoreen ja postimerkki päälle. Samoin Frisby ei kokonaan tyrmää sähköistä maksamista.

Käteisen rahan häviäminen on todellinen uhka anonyymille rahaliikenteelle, mutta vain siitä syystä, että muut tavat ovat suurelle yleisölle tuntemattomia tai työläitä. Bitcoinissa on itsessään sisäänrakennettu siirtojärjestelmä, mutta tämän virtuaalirahan käyttö eli ekosysteemi ei ole vielä kattavaa.

Pariisin ja Brysselin surullisten tapahtumien jälkeen on astetta vaikeampi puolustaa anonyymia maksutapaa vaikka se onkin jokaisen kansalaisoikeuksia. Kuitenkin luottamus ja yksityisyys ovat terveen liike-elämän lähtökohtia. Jos haluamme edistää liberaalia elämäntapaa on ehdottomasti pidettävä huolta, että anonymiteetti säilyy rahaliikenteessä.

24 Mar

Avoimia fontteja: open-foundry.com

Tarvitsetko tyylikkäitä fontteja sivuillesi? Jos olet pro tai semipro niin sinulla on varmaan hienoja, maksullisia fonttikirjastoja, osin ostettu jopa asiakkaan piikkiin. Tilanne voi olla toinen jos oletkin harrastelija, silloin-tällöin-tekijä tai vasta matkalla kohti webdesignin raskasta kärkeä. Tyylikäs typografia on kuitenkin kaikille tärkeä tekijä sivuilla kuin sivuilla.

Ratkaisu on avoimet fontit. Juuri sellaisia webfontteja joita saa netistä ilmaiseksi. Juuri niitä joilla saa hienon banneritekstin, mutta jotka menee printille heikommasti.

“Avoimia fontteja” sarjassa alamme käymään läpi palveluita joiden kautta fontteja voi katsella ja napata omalle koneelle. Oletuksena näiden fonttien ja palveluiden lisenssi sallii hyvin vapaan käytön.

Ensimmäisenä esittelyssä/käsittelyssä on  open-foundry.com jonka ovat perustaneet Stefan Endress ja Alastair O’Shea. Tämä suoraviivainen palvelu ei tarvitse suurempaa esittelyä tai käyttöönottoperehdytystä joten linkistä sisään, tarjolla Hot30.

 

15 Mar

Rahankeräyslupaa voi hakea verkossa 15.3. alkaen

Tietoyhteiskunta edistyy pikkuaskelin: rahankeräyslupaa voi hakea verkossa 15.3.2016 alkaen. Varmasti hyvä uutinen järjestöjen ja yhdistysten aktiiveille jotka vastaavat toiminnasta, mutta siitä huolimatta rahankeräyksen järjestäminen on luvanvaraista ja ihmisten kukkaronnyörit yhtä tiukalla kuin ennenkin.

Rahankeräystä suunniteltaessa on huomioitava, että lahjoittajille ei anneta vastiketta. Rahankeräysluvat ovat yhä maksullisia.

Maaliskuussa poliisi tiedottaa “Hakemusten käsittelyaika on keskimäärin yli 4 kuukautta.” Kaikesta huolimatta, lupa-asiat on syytä laittaa kuntoon etukäteen, kerättiimpä perinteisiä valuuttoja kuin nykyaikaisempia bitcoineja virtuaalivaluuttana.

09 Mar

Diilipalvelut Offerilla ja Lets deal

Grouponin entinen maajohtaja Risto Juntunen avaa yhdessä entisten kollegoiden sekä FitFashion.fin perustajien Mikko Ollikkalan ja Aleksi Paavolan kanssa uuden palvelun Offerilla. Näin asiasta kertoo Marmai “Grouponin entiset työntekijät perustivat uuden alennuspalvelun

Groupon lopetti liiketoimintansa Suomessa yllättäen marraskuussa 2015. Siihen mennessä heille oli kertynyt myös näkyvää, tyytyväistä asiakaskuntaa.

“Alennusdiilit, kimppadiilit” ovat kadunvarsien pienyrittäjälle ja elinkeinoharjoittajalle hyvä ja kustannustehokas tapa hankkia asiakkuuksia verkon kautta. Yhden yksittäisen kaupan kannattavuus tai erinomaisuus ei välttämättä ole korkea, mutta asiakkuuksien hankiintaan tämä ulkoistettu palvelumalli on kokeilemisen arvoinen. Ehkä parhaiten diilipalvelun kampanjaa hyödyntää yhdessä Facebookin kanssa.

Suomessa operoi myös norjalaisen Schibstedin Let’s deal palvelu. Hyvin suoraviivainen, mutta sitä ei voi pitää palvelukehittäjälle niin suotuisana kuin miltä Offerilla näyttää.

Seuraa Offerillaa Facebookissa ja Twitterissä.

18 Feb

Really Simple SSL WordPressille

Tuntuuko ssl-sertifikaatin asentaminen apache/nginx-palvelinympäristöön liian haastavalta? Samaan aikaan tietoturva askarruttaa ihan syystä ja Google lisää tuskaa omalla päätöksellään “HTTPS as a ranking signal“.

Helppo ratkaisu ei-tekniselle ihmiselle olisi sanoa “osta palvelua”, mutta ihan aina se ei vain käy. Erittäin hyvä vinkki noin muuten.

WordPressillä julkaisevalle on tarjolla näppärä oikotie pluginin muodossa. Se on Really Simple SSL.

Really-Simple-SSL-banner-772x250

Voiko enää luvata helpompaa rataisua kuin: hanki sertifikaatti, asenna plugin ja aktivoi se?

Iloa lisää tieto, että yhden domainin peittävien, kunnollisten sertifikaattien hinnatkin ovat hyvin kohtuullisella tasolla. Menneisiin vuosiin verrattuna ne ovat todella halpoja. Saat sellaisen anyplanet.orgin kautta helposti. Ota yhteys: info at anyplanet.org. Eikä enää kalliina voi pitää alidomaineja peittävää wild cardiakaan. Tietysti tässä yhteydessä voidaan käyttää myös Let’s Encrypt projektin tuotteita.

Lue lisää, Tom McFarlin “Really Simple SSL For WordPress“.

29 Dec

WordPress 4.4 “Clifford”

Jotenkin sen on oppinut ettei kannata päivittää mitään ihan heti päivityksen tultua ellei ole ihan pakko tai ellei asiasta on erikseen sovittu. Kannattaa odottaa viikko tai kaksi. Vilkaisu kalenteriin kertoi, että joulun jälkeinen aika osuu sopivasti tuohon rangeen uuden WordPress coren päivityksen kanssa.

WordPress 4.4 “Clifford” julkaistiin 08. joulukuuta 2015.

4.4 toi tullessaan isompia parannuksia/lisäyksiä:

  • Uuden oletusteeman “Twenty Sixteen“. En lämpene, mutta ei ole minulta poiskaan.
  • Responsive Images” oletuksena. Tästä eteenpäin kuvien siis pitäisi skaalaantua katselijan päätelaitteen mukaan. Tämä ominaisuus hävittää tarpeen käyttää erillistä pluginia.
  • Embed Everything” mahdollistaa sisällön (content) upottamisen dokumenttiin helposti. Tämän myötä WPstä tulee “oEmbed provider”.
  • WP Rest API pitkään odotettu ohjelmointirajapinta pluginin muodossa. Tätä kohtaa tullaan päivittämään&viilaamaan tulevaisuudessa, mutta enempi kehittäjien ongelmia kuin sisällöntuottajien. Pitemmällä ajalla juuri tämä lupaa WordPressin ympärille lisää toimintoja, laajennettavuutta sekä liitettävyyttä.

Näistä neljästä kohdasta on kirjoitettu/blogattu kymmenissä/sadoissa eri postauksissa. Näistä kaikista haluaisin poimia tähän yhden, joka avaa responsiivisten kuvien teknillistä toteutusta.

Nyt päivitykset ovat sisäänajettuja. Äkkiseltään ei ole tullut eteen suurempia ongelmia wp-enginen kanssa.

Ennen kuin päivittää, on hyvä ottaa backupit. “No tietysti pitää ottaa”.

19 Nov

Envato Sites

EnvatoDigitaalisten markkinapaikkojen ylläpitäjä Envato on lanseeraamassa Envato Sites palvelua. Tätä kirjoittaessani kaikki on vielä suljetussa betassa. Lyhyesti sanottuna ideana on tuoda ympäristö teemojen ja lisäosien tekijöille ja mahdollistaa tämän kautta freelancereiden tehdä palveluja omille asiakkailleen. Ei äkkiseltään kuulosta ennenkeksimättömältä, mutta kannattaa havainnoida tämän tason pelureiden peliliikkeet.

Uusi Envato Sites-konsepti on tarkoitus rakentaa ThemeForestin ja WordPressin päälle. Envatolla on pitkä kokemus alasta Envato Marketin kautta, joka on volumeltaan suurimpia mitä netistä löytyy.

Tulevaisuus näyttää mitä palvelu sisältää. Varmasti vaikutteita haetaan siitä ratkaisusta mitä Auttomatic toteuttaa omassa wordpress.org/com konseptissaan. WordPress.org on keskittynyt avoimeen koodiin ja itse ylläpidettyyn ympäristöön, kun wordpress.com taas tarjoaa palveluita. Yksi esikuva voi olla myös Wix. Jos vielä löydetään mahdollisuus ottaa mukaan Ghost-blogausalusta niin blokauksen moninaisuuskin voi kehittyä positiiviseen suuntaan. Envato on osallitunut sen kehitystyöhön ja nykyisellään Ghostin teemoja on kaupan ThemeForestin kautta. Näiden ympäristöjen elinehtoja näyttää olevan avoimen koodin eli open sourcen käyttö.

Alkuperäinen tiedonanto löytyy blogauksesta “Introducing Envato Sites“.

Yksittäiselle freelancerille, pienyritykselle tai pienelle ryhmälle on tärkeää tarjota omalle loppuasiakkaalleen juuri sitä mitä asiakas tarvitsee. Vain palvelulla voi voittaa automaattiset kotisivukoneet. Ammattimaisemman minimitason lähtötarjous sisältää websivut ja sähköpostipalvelut. Katsotaan saako Envato ympättyä ne jotenkin mukaan omaan kehitelmäänsä.

Edellä mainittu voisi olla suunta johon tätä Anyplanet-sivustoakin voisi tulevaisuudessa viedä.

  • Muodostetaan palvelualusta valmiiksi ylläpidetylle wordpress-enginelle, kataloogi teemoille ja lisäosille.
  • Yhdistetään pakettiin sähköpostipalvelut, erilaiset listat ja MailChimp tai vastaavat
  • Tarjotaan toimivat rahaliikenne-, laskutus- ja maksupalvelut niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Puhtaat tekniset toteuttajat kuten koodarit ja designerit voivat tarjota palveluita ja saada tätä kautta provisiota siltä taholta, joka myy ne ulospäin.

Luonnollisesti bitcoin-tuella. Kiinnostaako?

06 Nov

WordPress-työkalulle rahoitusta Kickstarterista

Ei tule ensimmäisenä ajatelleeksi, että WordPressin softaprojektille haetaan projektirahoitusta Kickstarterista. Näin vaan on. Toki Diaspora-verkkoyhteisöllekin haettiin rahaa samaan tapaan.

Daniel Bachhuber, joka yllä pitää WP-CLitä, on onnistunut nostamaan projektilleen “A more RESTful WP-CLI” rahoitusta yli tavoitteen, joka oli $17,500. Daniel lupaa kehittää WP-CLitä eteenpäin niin, että se pystyy hyödyntämään WP REST APIa paremmin. Ihan siis kannatettava idea.

Kickstarterin sivuilta pystyy lukemaan tarkemmat perustelut. Jotenkin tuntuu hassulta puhtaan softatuotteen kohdalla mitä lahjoittajat saavat vastineena takaisin. Kaunista, että nyt ulostuleva tuote on enempi palvelu, josta hyöty valuu kaikille käyttäjille.

Vilkaisu Kickstarterin projektikantaan kertoo ettei Daniel Bachhuber ollut ensimmäinen, joka hakee rahoitusta WP-ekosysteemin rikastuttamiseen. Hän sai kuitenkin onnistuneesti kampanjansa menemään läpi. Kaikkia ei ole natsannut, mutta sitä on tämä kiehtova ideoiden koeponnistusalusta.